Asuminen Pietarissa

 

Vuokra-asuntoja on tarjolla Pietarissa paljon. Pietarissa on myös paljon asuntosijoittajia, jotka vuokraavat asuntoja eteenpäin. Asunnoille on tarvetta, sillä monet matkustavat Pietariin töiden perässä ja lisäksi Pietarissa on useita yliopistoja ja korkeakouluja, joten Pietarissa asuu paljon opiskelijoita muista kaupungeista ja eri maista.

Tyypillisesti Pietarissa asutaan kerrostaloissa. Asuntojen kunto voi vaihdella paljonkin. Taloissa on keskuslämmitys ja liesissä on yleensä käytössä kaasu. Hanavettä ei suositella juotavaksi. Lämmintä vettä voi joutua odottelemaan pitemmänkin aikaa, joten esimerkiksi suihkuun mennessä on tavallista laittaa vesi valumaan jo aikaisemmin.

Vuokra-asuntoja on tarjolla paljon myös kalustettuina, mikä on usein kätevää, jos muuttaa toisesta maasta vain tietyksi ajaksi, sillä huonekalujen hankkiminen voi olla iso prosessi. Kalustettujen asuntojen vuokra on kuitenkin usein luonnollisesti kalliimpi.  Opiskelijoille on myös opiskelija-asuntoloita koulujen yhteydessä. Pietarissa tavallisia asumismuotoja ovat myös yhteisasunnot eli ns. soluasunnot, missä on yhteinen keittiö ja kylpyhuonetilat. Tällöin asumiskustannuksetkin ovat usein edullisemmat.

Asumisen suhteen Pietari on melko kallis kaupunki. Vuokrat ovat useimmiten Suomen hintoja korkeammat. Vuokran määrään vaikuttavat muun muassa asunnon sijainti, kunto ja koko. Kalleimmat vuokra-asunnot sijaitsevat keskustan alueella sekä metroasemien lähellä. Pietarissa työ- ja opiskelumatkoihin kuluu tyypillisesti paljon aikaa ja on tavallista joutua kulkemaan pitkiäkin matkoja bussilla tai metrolla, minkä vuoksi asemien läheisyys on arvostettu asia.

Asuntoihin voi olla pitkät jonot ja sopivan asunnon metsästämiseen kannattaa varata aikaa. Asuntoa etsittäessä on tavallista käyttää välittäjää, mutta asunnon voi etsiä itsekin. Välittäjän käyttäminen on kuitenkin suositeltavin vaihtoehto, sillä se säästää aikaa ja helpottaa, mikäli oma kielitaito ei riitä. Välittäjälle maksetaan yleensä palkkio, mikä on usein yhden kuukauden vuokran verran, mihin kannattaa varautua.

Vuokrattaessa asuntoa on varauduttava maksamaan vuokratakuu. Yleensä yleisin käytäntö on 1-2 kuukauden vuokra. Maksettu vakuus palautetaan takaisin, kun asunnosta muuttaa pois ja asunto on kunnossa lähdön jälkeen.

Vuokraan voi sisällyttää myös halutessaan kaiken eli sähkön, kaasun, veden ja internetin, mutta näistä sovitaan erikseen.

Pankkitoiminnot ovat Venäjällä monimutkaisemmat kuin Suomessa, minkä vuoksi vuokra saatetaan periä käteiselläkin, mihin kannattaa varautua. Tilisiirtoja käytetään jonkin verran, mutta hyvin tavallinen käytäntö voi olla, että vuokranantaja käy hakemassa vuokrarahat kerran kuussa käteisenä.

Usein vuokrasopimukset solmitaan pitemmäksi aikaa, mieluiten vähintään vuodeksi kerrallaan, mutta asuntoja vuokrataan lyhyemmillekin ajanjaksoille. Vuokra-asunnoista Pietarissa on kova kysyntä etenkin matkailukaudella ja tällöin huoneistoja voidaan vuokrata myös lyhyemmäksikin ajaksi. Useimmiten esimerkiksi muutaman viikon yöpyminen vuokra-asunnossa tulee matkailijoille edullisemmaksi, kuin hotelli.