Liikkuminen Pietarissa

 

Kokonaiskuvan luominen kaupungista onnistuu parhaiten vene- tai bussikierroksella. Useimmilla kiertueilla on opastus englanniksi, eikä se maksa paljon. Linja-autoista näkee parhaiten, mutta tungos voi olla tukahduttava. Pietariin sisälle pääsee ehkä parhaiten vesitse. Tunnin veneretki Nevalla maksaa noin 9 euroa.

Keskusta-alueella liikkuu hyvin paikasta toiseen kävellenkin. Jalkaisin välttää ruuhkat ja pääsee ihailemaan samalla kaunista arkkitehtuuria. Kävellen liikuttaessa on hyvä varoa hurjastelijoita liikenteessä. Etenkin katua ylittäessä silmät on syytä pitää myös sivuilla. Venäläiskuskien ykkösharrastus näyttää olevan jalankulkijan metsästys.

Liikennekulttuuri Pietarissa voi olla hyvinkin kaoottista ja ruuhkaista ja liikennesääntöihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Omalla autolla liikkuminen vaatii hyvää stressinsietokykyä.

Pietari on kuin mikä tahansa suurkaupunki huijareineen, joten etenkin yöllä on syytä olla varovainen. Kaupungilla liikkuessa on hyvä pitää mukana kopiota passista ja jättää passi hotellin turvalokeroon.

Kätevimmin Pietarissa liikkuu metrolla, johon ostetaan kassalta 17 ruplan hintainen poletti (zeton) tai 10 matkan kortti. Metron liukuportaissa on hyvä muistaa aina seisoa oikealla, että kiireisimmät pääsevät ohi vasemmalta.

Lisäksi liikkumaan pääsee johdinautoilla ja marshrutka-minibusseilla sekä takseilla. Takseja löytyy laidasta laitaan virallisista takseista “pimeisiin” kansantakseihin, joita voi ajaa kuka tahansa. Etenkin ulkomaalaisten kohdalla taksit saattavat yrittää tienata ylimääräistä. Luotettavimmat taksifirmat laskevat matkan hinnan etukäteen eikä hinnasta tarvitse jälkeenpäin neuvotella. Etenkin kaupunkia tuntemattoman on syytä pitäytyä virallisissa takseissa. Virallisen taksin saa tilattua soittamalla tai netistä. Kaikki taksikuskit eivät myöskään puhu englantia, joten määränpää kannattaa kirjoittaa ylös etukäteen.

Liikkumisen suurin haaste Pietarin keskustassa ovat ruuhkat. Julkista liikennettä kannattaakin pyrkiä välttämään ruuhka-aikoihin eli aamuisin klo 8-10 ja illalla klo 16-19 välillä.

Käteistä on hyvä olla kohtuullinen määrä mukana julkista liikennettä ja takseja varten, sillä aina kortti ei käy maksuvaihtoehtona.

Kaupungin keskustassa liikkumista helpottaa, jos on opettelut kyrilliset aakkoset. Monet kyltit ja metroasemien nimet on kirjoitettu myös englanniksi ja englannin kielellä pärjää. Sanoilla kiitos- spasiba, päivää- zdrastuitvje ja anteeksi- izvinitje saatat saada ystävällisen hymyn.


Kommentit

Liikkuminen — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>